Kyllä sanonta, että veneilijän euro on satanen, pitää paikkansa. Rahaa on kulunut veneen oston jälkeen melkein 4000 euroa. Tosin osa on investointeja. Mukanan on liittymismaksut venekerhoon ja muita Tuulista riippumattomia hankintoja. Kuitenkin kallista on, mutta on se niin mukavaa. Ensimmäisiä kevään lämpimiä päiviä oli kiva viettää sitloorassa istuskellessa ja suunnitellessa T-paita päällä.
Karmea lasikuitu viritys, "sparyhoodin" irvikuva on irroitettu ja laskettu alas maahan. Tuuli on aivan kuin olisi herännyt eloon, tuntui kuin se olisi hymyillyt. " Nyt minä alan näyttämään jo s/y:ltä" kuulen sen kuiskaavan. Meri alkaa aueta ja tuo tuoksuja. Purren ja minun tekee mieli jo päästä vesille. Meillä on yhteinen haave ja se tulee toteutumaan.
Yli kaksi vuosikymmentä on jo vierähtänyt kun viimeksi kipparoin omalla paatilla. Muistot vuosien takaa tulevat mieleeni. Porkkalanselän ylitys tyynenä Juhannusyönä. Istun ohjaamon katolla ja paljaat varpaani koskettavat ruoria. Ei tarvitse paljon ohjailla, on pläkä, aivan peilityyni. Loisto siintää edessäni ja toinen veneen perässä, olen linjalla. Siitä huolimatta edessä on kaksi kiveä. Hieraisen silmiäni ja katson uudestaan, totta se on, eivät ne häviä minnekkään. Luotan itseeni ja annan vanhan Wickströmin viedä Hailia eteenpäin. Olemme törmäyskurssilla, me ja "kivet". Kuinka upea voi luonto olla parhaimmillaan. Kivet ovat eläviä. Kaksi hirveä ylittää selkää suoraan kulkusuuntaamme vasten. Ohitamme toisemme viiden metrin markinaalilla. Tapaaminen syöpyy verkkokalvolleni, unohtumaton hetki Suomen suviyössä. Tätä on veneily parhaimmillaan. Ihania ja uskomattomia kokemuksia. Meri elää aina, on se sitten pläkä tai vellova, täynnä vaahtopääksi särkyviä aaltoja. Tästäkin on kokemusta samalta selältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti